Tervetuloa Virpi Honkasen digitaaliseen portfolioon!
Nimeni on Virpi Honkanen. Olen syntynyt ja asun Kiiminkijoen varrella Alakylässä. Tule tutustumaan, mitä olen elämäni aikana tehnyt neulepaitataiteilijana, tutkijana ja opettajana. Olen parhaimmillani suunnitellessani ja kehittäessäni uutta liittyen tuotteisiin tai sisältöihin, koski se sitten opetusmateriaaleja, kirjoitusprosesseja tai erilaisia projekteja.
Välillä opetustehtävissä, vuosina 2011-2022
Paukkulan lastenohjaajaopiskelijat tohtori Römelön alias Honkasen tutkimuspajassa vuonna 2022 (varhaiskasvatuksen työmenetelmät)
Suomen Nuoriso-opistossa Mikkelissä, opetin päätyökseni lastenohjaajia ammatillisissa opinnoissa, sekä yhteisissä aineissa yrittäjyyttä ja yrittäjämäistä toimintaa että taidetta ja luovaa ilmaisua. Olin kahden luokan vastuuopettaja. Ohjasin opiskelijoiden ja ammatillisen opettajan harjoitteluita ja toimin näyttöjen arvioijana. Lisäksi materiaalien tuottamista ja kehittämistä, huoltajien ja muiden sidosryhmien kanssa tehtävää moniammatillista yhteistyötä ja muita opettajalle kuuluvia tehtäviä. Osallistuin useisiin digikoulutuksiin eli digitaidot on päivitetty hyvin, vuosina 2020-2022!
Paukkulan lastenohjaajaopiskelijat tohtori Römelön taidepajassa vuonna 2021 (luova ilmaisu)
Afgaanipoikien kokkailuja Onnelan tukiasumisyksikössä, 2016.
Olin eturivissä seuraamassa Tornion portin avautumista vuosina 2015-2016. Ohjasin alaikäisiä turvapaikanhakijoita Oulun ensi- ja turvakodin Haukiputaan tukiasumisyksikössä. Tehtäviin kuuluivat arjen kasvatustyö, esikotouttamistyö, psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen ja yhteistyö eri tahojen kanssa. Ohjasin myös ammattikorkeakoulussa sosiaalialaa opiskelevan työharjoittelun.
Suomen Diakoniaopistossa toimin tuntiopettajana valmentaen maahanmuuttajien pienryhmää työelämään, 2017.
Oulun ammattikorkeakoulun liiketalouden yksikössä opetin kestävää kehitystä, kansantaloutta ja talouden kansainvälistymistä marraskuusta 2011 heinäkuuhun 2012 asti. Työtodistuksessa kiitettävät työtaidoista ja käytöksestä.
Lisäksi olen sijaistanut opettajia peruskouluissa Limingassa, Turun Varissuolla ja Pansiossa sekä lastenohjaajia Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä että Raision seurakunnassa. Yhdeltä ammatiltani olen myös lastenohjaaja, valmistuin Turussa vuonna 1999.
Muutamia tekemiäni opetusmateriaaleja:
Perinnetietoja ja taitoja tutkimassa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston muistot näkyviksi – luentosarjassa Oulussa, Kuusamossa, Raahessa ja Ylivieskassa vuonna 2014.
Suomi tutuksi - materiaalit esittelin Suomen Diakoniaopiston kurssilla turvapaikanhakijoille ammatillisen opettajan opetusharjoittelussa vuonna 2015.
Perinnetietoja- ja taitoja tutkimassa (82 diaa) ja Suomi tutuksi maahanmuuttajille, 6 osaa: Mikä Suomi?; yhteiskunta, tasa-arvo ja lainsäädäntö; koulutusjärjestelmä; perinnetiedot- ja taidot; työnteko, vapaaehtoistyö ja urheiluseurat; musiikki- ja ruokakulttuuri (noin 40 diaa/osa).
Turun yliopistossa 1999-2010
Opiskelin Turun yliopistossa kasvatustieteen maisteriksi sivuaineina sosiaalipolitiikka ja psykologian perus- ja aineopinnot. Valmistuin vuonna 2001. Graduni tein kasvatustieteen laitoksen tutkimusprojektissa Turkulainen koulu elämänurien ohjaajana arvosanalla magna cum laude approbatur. Sitä ennen harjoittelin tutkijana 4 kuukautta. Ehdin myös tutoroida opintojeni ohessa uusia laitoksen opiskelijoita.
Siirryin tutkijaksi koulutussosiologian tutkimuskeskukseen vuonna 2002 ja työskentelin siellä vuoteen 2010 asti. Tutkimusaiheeni olivat lähinnä yrittäjyyskoulutus, koulutuksen ja työn väliset suhteet, työelämässä menestyminen ja vertaileva kansainvälinen koulutus. Koordinoin useina vuosina Westermarck-päivillä yrittäjyyden työryhmää. Sain upean mahdollisuuden matkailla Euroopassa, alustin useiden kansainvälisten konferenssien työryhmissä, kuten myös kansallisissa tutkijatapaamisissa. Mitä opin? Niin paljon, ettei sitä lyhyesti voi kertoa. No ainakin kirjoittamaan artikkeleita, esiintymään, vuorovaikutustaitoja, hallitsemaan projekteja ja aikatauluja, kvantitatiivista tutkimusta, itseohjautuvuutta. Luonteen lujuutta väitökseni loppuun saattamisessa. Opiskelin Turussa myös psykologian syventävät sivuaineopinnot, pääaineina työn psykologia ja kehittyvä persoonallisuus.
Julkaisussa artikkelini Albert Lilius lapsen sielunelämän jäljillä, 2007.
Muutamia julkaisujani Koulutussosiologian tutkimuslaitoksella
Kulttuurin koulutus ja uudet urat, 2003.
Linkki abstraktiin: http://rosa.utu.fi/publications/abstr/98
Opetusministeriön rahoittaman kaksivaiheisen tutkimusprojektin ensimmäisen vaiheen raportti "yrittänyttä ei laiteta" julkaistiin 2004, linkki abstraktiin: http://rosa.utu.fi/publications/abstr/99.
Toisen vaiheen raportti, Ammattikorkeakoulusta yrittäjäksi. Yrittäjyyden yksiköistä valmistuneiden koulutuskokemukset, yrittäjäurat ja menestyminen, julkaistiin 2008. Linkki julkaisuun: .https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/42333/report-honkanen-ruse2008.pdf
Väitöskirja arvosanalla magna cum laude approbatur, julkaistiin vuonna 2010. Linkki julkaisuun:. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-4259-6
Neuleita vuosina 1994-1998
Opiskelin FredrIka Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopistossa käsi- ja taideteollisuusalan artesaanin tutkinnon 1991. Nykyisin opisto on osa ammattikorkeakoulua Hämeenlinnassa. Siitähän se ajatus lähti, varsinkin nähtyäni kaksi säilynyttä noitarumpua. Päädyin yrityksen suunnittelukurssin jälkeen starttirahayrittäjäksi vuonna 1994. Yrittäjyys ei kannatellut käsityöalalla, mutta tein paitoja vuoteen 1998 asti. Neulepaitoja oli näytteillä oululaisten artesaanien näyttelyssä Kainuun Pirtissä 1995, näyttelyssäni "Ympäri käydään ja yhteen tullaan" AXL-galleriassa 1996 ja Solmukas ry:n myyntinäyttelyssä Tukholman vanhassa kaupungissa 1998 sekä muutamissa kohteissa Pohjois-Suomessa ja Lapissa.
Neuleita Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen myymälässä, 1998.
Kainuun Pirtissä, 1995.
Hvitträskin ikkunoista kipinänsä saaneita neulepaitoja, 1996.
Parhaimpia hetkiä neulesuunnittelun saralla: Taiteilija-kohdeapuraha Varsinais-Suomen taidetoimikunnalta 1998, kunniakirja Rauman Käsi- ja taideteollisuuskeskuksen järjestämässä Pitsiviikon käsityökilpailussa 1998 ja Suomen suurin neulepaita Guinnessin ennätystenkirjassa 1997. Vuonna 1991, Wetterhoffin aikoihin, osallistuin Suomen Vähittäiskauppiasliiton järjestämään "Huivit hulmuamaan" tuotesuunnittelukilpailuun sijoittuen 6-12 parhaan joukkoon. Kilpailuun oli ilmoittautunut vajaa 500 työtä.
Muutakin on tullut tehtyä neuleiden, tutkimisen ja opettamisen lisäksi heading
Tuulia Aasiasta. Kolmen naisen yhteisnäyttely Oulun pääkirjaston lasivitriinissä tammikuussa 2020.
Esitelmä Suomen Naisliiton Oulun osaston kokouksessa, 2017.
Autocadeilya 2023
Keväästä 2023 lähtien eli suunnitelmia puutarhatuotteiksi alana ohutlevyteollisuus. Elämän suola, ei koskaan ole myöhäistä oppia uusia taitoja.
Harrastuksistani muutamalla sanalla ja kuvalla
Veneily Perämerellä, Haukiputaan veneilijöiden kommodorina keväästä 2023 lähtien, kansainvälinen huvivenekuljettajan kirja 2023, Saaran ja Virpin kanssa Perämerellä videoblogi vloggaaja syksystä 2023 lähtien: https://youtu.be/dWb3W9zpauA?si=fEkhb8JCDqpKT0OZ
Kaikki puutarhan rakentamiseen liittyen, olen innokas kukkien, hyötykasvien ja perennojen kasvattaja ja uusien kasvien kokeilija noin puolentoista hehtaarin pihalla. Kuvissa tekemiäni mosaiikkitöitä.
Olen ollut mukana useassa järjestötoiminnassa, mielenkiintoisin niistä Rotarypalvelun Lääkäripankin johdon puheenjohtaja, 2020. Sain tutustua Ilembulan sairaalaan Tansaniassa.
Katso linkki: https://www.kaleva.fi/virpi-honkanen-haluaa-olla-monessa-mukana-haukiput/1873487